Olenpa ollut luvattoman hiljainen tämän kuun aikana blogissa. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettenkö olisi lukenut tai etteikö minulla olisi mielenkiintoa tätä ylläpitää, vaan puhtaasti siitä että minulla on tuntunut koko ajan olevan jotakin muuta tekemistä - viimeisimpänä yleisurheilun em-kisojen seuraaminen.
Aikaa oli kuitenkin lukea hyvin, kesäkuussa sain kahlattua läpi seuraavat seitsemän kirjaa:
Lewis Carroll - Alice Peilintakamaassa
Carol Shields - Rakkauden tasavalta
Stephen King - Maantievirus matkalla pohjoiseen
Sanna Eeva - Olot
György Spiró - Kevätnäyttely
Peter James - Kuoleman kanssa ei kujeilla
Pauliina Vanhatalo - Gallup
Listalla on jälleen kerran kaksi kevään uutuutta. Uutuuksia olenkin lukenut ahkerasti tämän vuoden aikana ja syksyllä jatketaan taas. Tällä kertaa luin tosin myös enemmän vanhempia kirjoja, vaikkakaan Carrollin lisäksi mitään kunnolla vanhaa listalta ei löydykään. Naisia oli tässä kuussa lukulistalla jopa enemmän kuin miehiä ja kesäiseen tapaan annoin tilaa myös dekkarille sekä aloitin King-putkeni. Lähes koko kuukauden sivukirjana onkin toiminut Kingin Kuvun alla, jonka varmasti saankin heinäkuussa luettua. Kuukauden heikoin teos oli ehkä hieman yllättäen Carol Shieldin Rakkauden tasavalta, joka oli minulle liikaa chik-litiä. Parhaimmistoa taas tarjosivat King sekä Sanna Eeva upealla Olot-teoksellaan. Luettuja sivuja tässä kuussa kertyi vain 2210, sen verran ohuita lukemani teokset olivat. Kirjaa kohden tämä siis tekee 316 sivua, joka taitaa olla tämän vuoden aikana pienin määrä.
Kirjojakin olen löytänyt mukavasti kirpputoreilta, mutta paljastan jossain vaiheessa kaikki kesän ostokseni yhdessä ja samassa postauksessa. Ja huomenna koetan jatkaa postaamista TOUKOKUUN (tuhma Riina!) luetuista, jotta edes joskus kuvittelisin saavani luettujen listojen kiinni.
lauantai 30. kesäkuuta 2012
tiistai 19. kesäkuuta 2012
Lasten kirja - kasvamista viime vuosisadan vaihteen Englannissa
Kirjan nimi: Lasten kirja (The Children's Book)
Kirjoittaja: A.S. Byatt, suomentanut Kersti Juva
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 954
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Törmäsin viime vuoden puolella muutamassa blogissa kehuviin arvoihin tästä A.S. Byattin jättiläisestä, Lasten kirjasta. Kirja kiinnosti paitsi massiivisuutensa myös aihepiirinsä vuoksi: elämää vuosisadan vaihteen molemmin puolin Euroopassa, joka on ajautumassa sotaan, tiettyjän päähenkilöiden parissa kasvaen.
Aivan ensimmäiseksi, jo ennen kuin tätä pääsee kunnolla lukemaan huomaa ensimmäisillä sivuilla kääntäjien laatiman henkilölistan. Ja se tuleekin tarpeeseen, sillä tässä teoksessa on keskeisiä henkilöitä jopa enemmän kuin venäläisessä klassikkokirjallisuudessa! Siltikään määrä ei tunnu missään vaiheessa liialliselta ja suurimpaan osaan henkilöitä ehtii jopa tutustumaan kunnolla. Kirja ei siis todellakaan ole pitkäpiimäinen, vaan tarjoaa asioihin näkemyksiä monista eri näkökulmista.
Lasten kirja on nimensä mukaisesti ennen kaikkea kirja lapsista. Sen keskiössä ovat Wellwoodin sisarukset ja serkukset sekä heidän ystävänsä. Dorothy on järkevä naisenalku, joka haluaa lääkäriksi ja etsii juuriaan Saksasta; Hedda on sisarussarjan nuorimmaisempia, kapinallishenkinen naisasiainnainen; Julian etsii seksuaalisuuttaan ja ihastuu tavoittamattomiin miehiin; Luonnonlapsi Tomi ei haluaisi opiskella vaan samoilla ympäri Englannin niittyjä; Philip on orpo maalainen, joka löytyy museon kellarista ja osoittautuu loistavaksi keraamikoksi; Elsie, Philipin sisar ryhtyy veljensä uuden perheen palvelijaksi; Imogen, keramiikkamestarin tytär, jossa piilee taiteellisia kykyjä; Pomona, joka kävelee unissaan ja on kokenut nuoreen ikäänsä nähden paljon.
Lasten kirja ei kuitenkaan olisi mitään ilman vahvoja aikuisia. Olive Wellwood kirjoittaa jokaiselle lapselleen omaa satua, on poliittisesti aktiivinen ja taiteellisesti suuntautunut; Humpry, Oliven mies on hunsvotti ja mukana tärkeissä 1900-luvun alun käänteissä; Violet, Oliven sisar hoitaa sisarensa lapsia kuin omiaan ja pitää samalla huolta taloudesta; Prosper Cain on museon intendentti, joka on jalomielinen ja auttavainen leski-isä; Anselm Stern, saksalainen nukketeatterinero, joka luo nukeillaan suuria seikkailuja ja tuo vanhat sadut eläviksi; Benedict Fludd, käsistään taitava keraamikko, jolla ei ole lainkaan ihmissuhdetaitoja.
Kirjassa mainitaan nimeltä myös monia muita vuosisadan vaihteessa vaikuttaneita henkilöitä. Erityisesti kiinnitin huomioni siihen, että muuan Oscar Wilde mainitaan useampaankin otteeseen. Wellwoodit ystävineen lähtevät vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn (hauskasti samaan aikaan pidetyistä olympialaisista ei mainita sanallakaan), teatteri on murroksessa ja uusia tekniikoita kokeillaan pelottomasti, keramiikassa rikotaan rajoja ensin Fluddin ja sitten Philipin toimesta, yliopistojen ovet eivät meinaa aueta naisille, autot ovat suuri ihmetyksen aihe ja koko ajan Euroopasta kantautuu huolestuttavia uutisia: sota voi alkaa koska tahansa.
Lasten kirja on ilmiömäinen kasvukertomus. Se kertoo lapsista, jotka kasvavat ensin nuoriksi ja sitten aikuisiksi kuohuvassa Euroopassa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Englannista reissataan Eurooppaan, pääasiallisesti Ranskaan ja Saksaan, samalla kun lukija kohtaa värikkään maailman, joka on täynnä taiteilijoita, kirjailijoita, anarkisteja, käsityöläisiä ja politiikkoja. Varsinkin Wellwoodien lapset varttuvat satujen maailmassa tietämättä kuitenkaan, että heidän idylliään varjostavat useat salaisuudet. Samalla kun lapset kasvavat taiteen parissa rauhallisella maaseudulla Eurooppa natisee uhkaavasti liitoksissaan ja aikuiset etsivät omaa paikkaansa haasteiden keskellä. 1900-luvun alussa syntyy myös suuri kasa uusia instituutioita, museoita, taidesuuntia ja aatteita - eletään Euroopan kulta-aikaa.
Vaikka henkilöitä on paljon on jokaisella heistä oma luonteensa, roolinsa ja tehtävänsä. Sivujen runsauden ansiosta pääsemme kurkistamaan kunnolla jokaisen elämään: kukaan ei jää lukijalle etäiseksi sivuhahmoksi, vaan kaikki tärkeät henkilöt tulevat tutuiksi, samaistuttaviksi. Mukaan mahtuu niin radikaaleja nuoria kuin aikuisiakin, itseään etsiviä ja hukassa olevia. Jokaisella on omat ilonsa ja murheensa kannettavana, kaikkien elämä ei suju niin kuin sen toivoisi sujuvan. Draaman kaari on vahva ja sodan lähestyessä lukija odottaa ja pelkää henkeään pidätellen sodan aiheuttamia tuhoja: kuka selviää, kuka jää rintamalle, selviääkö kukaan sodasta ilman arpia?
Vahvan henkilögallerian lisäksi kirjan toinen kantava teema on taide ja taidemaailman kuvailu. Minua ei ole koskaan kiinnostanut taide tai oikeammin edes mikään siihen liittyvä ja pidän itseäni vielä kaiken lisäksi hyvin epätaiteellisena ihmisenä. Joten oli mielenkiintoista havaita, kuinka hyvin viihdyin lukemassa keramiikan kuvioinnista, erilaisista maljakoista, nukketeatterin pystyttämisestä. Lukutoukkana luulisi, että Oliven kirjoittamat sadut kiinnostaisivat taidepläjäyksiä enemmän, mutta omalta osaltani ne osoittautuivat pettymyksiksi - pidin niitä lähes kirjan heikoimpana antina. Toki satujen kehittyminen ja siirtyminen näyttämölle kiinnostivat ja olivat mielenkiintoisesti luotuja, mutta sadut itsessään eivät saaneet minun mielenkiintoani heräämään.
Näin mahtavaksi teokseksi tämä on saanut mahdottoman vähän blogisavuja. Haastankin siis kaikki taiteesta/historiasta/kasvukertomuksista/ihmissuhdedraamasta/laajasta henkilögalleriasta/laadukkaasta kirjallisuudesta kiinnostuneet lukemaan tämän teoksen. Älkää antako paksuuden tai suuren henkilömäärän hämätä, sillä kun tähän maailmaan uppoaa on siitä lähes mahdotonta päästä pois.
Arvosana: *****
Kirjoittaja: A.S. Byatt, suomentanut Kersti Juva
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2009, suomennos 2011
Sivumäärä: 954
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Törmäsin viime vuoden puolella muutamassa blogissa kehuviin arvoihin tästä A.S. Byattin jättiläisestä, Lasten kirjasta. Kirja kiinnosti paitsi massiivisuutensa myös aihepiirinsä vuoksi: elämää vuosisadan vaihteen molemmin puolin Euroopassa, joka on ajautumassa sotaan, tiettyjän päähenkilöiden parissa kasvaen.
Aivan ensimmäiseksi, jo ennen kuin tätä pääsee kunnolla lukemaan huomaa ensimmäisillä sivuilla kääntäjien laatiman henkilölistan. Ja se tuleekin tarpeeseen, sillä tässä teoksessa on keskeisiä henkilöitä jopa enemmän kuin venäläisessä klassikkokirjallisuudessa! Siltikään määrä ei tunnu missään vaiheessa liialliselta ja suurimpaan osaan henkilöitä ehtii jopa tutustumaan kunnolla. Kirja ei siis todellakaan ole pitkäpiimäinen, vaan tarjoaa asioihin näkemyksiä monista eri näkökulmista.
Lasten kirja on nimensä mukaisesti ennen kaikkea kirja lapsista. Sen keskiössä ovat Wellwoodin sisarukset ja serkukset sekä heidän ystävänsä. Dorothy on järkevä naisenalku, joka haluaa lääkäriksi ja etsii juuriaan Saksasta; Hedda on sisarussarjan nuorimmaisempia, kapinallishenkinen naisasiainnainen; Julian etsii seksuaalisuuttaan ja ihastuu tavoittamattomiin miehiin; Luonnonlapsi Tomi ei haluaisi opiskella vaan samoilla ympäri Englannin niittyjä; Philip on orpo maalainen, joka löytyy museon kellarista ja osoittautuu loistavaksi keraamikoksi; Elsie, Philipin sisar ryhtyy veljensä uuden perheen palvelijaksi; Imogen, keramiikkamestarin tytär, jossa piilee taiteellisia kykyjä; Pomona, joka kävelee unissaan ja on kokenut nuoreen ikäänsä nähden paljon.
Lasten kirja ei kuitenkaan olisi mitään ilman vahvoja aikuisia. Olive Wellwood kirjoittaa jokaiselle lapselleen omaa satua, on poliittisesti aktiivinen ja taiteellisesti suuntautunut; Humpry, Oliven mies on hunsvotti ja mukana tärkeissä 1900-luvun alun käänteissä; Violet, Oliven sisar hoitaa sisarensa lapsia kuin omiaan ja pitää samalla huolta taloudesta; Prosper Cain on museon intendentti, joka on jalomielinen ja auttavainen leski-isä; Anselm Stern, saksalainen nukketeatterinero, joka luo nukeillaan suuria seikkailuja ja tuo vanhat sadut eläviksi; Benedict Fludd, käsistään taitava keraamikko, jolla ei ole lainkaan ihmissuhdetaitoja.
Kirjassa mainitaan nimeltä myös monia muita vuosisadan vaihteessa vaikuttaneita henkilöitä. Erityisesti kiinnitin huomioni siihen, että muuan Oscar Wilde mainitaan useampaankin otteeseen. Wellwoodit ystävineen lähtevät vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyyn (hauskasti samaan aikaan pidetyistä olympialaisista ei mainita sanallakaan), teatteri on murroksessa ja uusia tekniikoita kokeillaan pelottomasti, keramiikassa rikotaan rajoja ensin Fluddin ja sitten Philipin toimesta, yliopistojen ovet eivät meinaa aueta naisille, autot ovat suuri ihmetyksen aihe ja koko ajan Euroopasta kantautuu huolestuttavia uutisia: sota voi alkaa koska tahansa.
Lasten kirja on ilmiömäinen kasvukertomus. Se kertoo lapsista, jotka kasvavat ensin nuoriksi ja sitten aikuisiksi kuohuvassa Euroopassa ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä. Englannista reissataan Eurooppaan, pääasiallisesti Ranskaan ja Saksaan, samalla kun lukija kohtaa värikkään maailman, joka on täynnä taiteilijoita, kirjailijoita, anarkisteja, käsityöläisiä ja politiikkoja. Varsinkin Wellwoodien lapset varttuvat satujen maailmassa tietämättä kuitenkaan, että heidän idylliään varjostavat useat salaisuudet. Samalla kun lapset kasvavat taiteen parissa rauhallisella maaseudulla Eurooppa natisee uhkaavasti liitoksissaan ja aikuiset etsivät omaa paikkaansa haasteiden keskellä. 1900-luvun alussa syntyy myös suuri kasa uusia instituutioita, museoita, taidesuuntia ja aatteita - eletään Euroopan kulta-aikaa.
Vaikka henkilöitä on paljon on jokaisella heistä oma luonteensa, roolinsa ja tehtävänsä. Sivujen runsauden ansiosta pääsemme kurkistamaan kunnolla jokaisen elämään: kukaan ei jää lukijalle etäiseksi sivuhahmoksi, vaan kaikki tärkeät henkilöt tulevat tutuiksi, samaistuttaviksi. Mukaan mahtuu niin radikaaleja nuoria kuin aikuisiakin, itseään etsiviä ja hukassa olevia. Jokaisella on omat ilonsa ja murheensa kannettavana, kaikkien elämä ei suju niin kuin sen toivoisi sujuvan. Draaman kaari on vahva ja sodan lähestyessä lukija odottaa ja pelkää henkeään pidätellen sodan aiheuttamia tuhoja: kuka selviää, kuka jää rintamalle, selviääkö kukaan sodasta ilman arpia?
Vahvan henkilögallerian lisäksi kirjan toinen kantava teema on taide ja taidemaailman kuvailu. Minua ei ole koskaan kiinnostanut taide tai oikeammin edes mikään siihen liittyvä ja pidän itseäni vielä kaiken lisäksi hyvin epätaiteellisena ihmisenä. Joten oli mielenkiintoista havaita, kuinka hyvin viihdyin lukemassa keramiikan kuvioinnista, erilaisista maljakoista, nukketeatterin pystyttämisestä. Lukutoukkana luulisi, että Oliven kirjoittamat sadut kiinnostaisivat taidepläjäyksiä enemmän, mutta omalta osaltani ne osoittautuivat pettymyksiksi - pidin niitä lähes kirjan heikoimpana antina. Toki satujen kehittyminen ja siirtyminen näyttämölle kiinnostivat ja olivat mielenkiintoisesti luotuja, mutta sadut itsessään eivät saaneet minun mielenkiintoani heräämään.
Näin mahtavaksi teokseksi tämä on saanut mahdottoman vähän blogisavuja. Haastankin siis kaikki taiteesta/historiasta/kasvukertomuksista/ihmissuhdedraamasta/laajasta henkilögalleriasta/laadukkaasta kirjallisuudesta kiinnostuneet lukemaan tämän teoksen. Älkää antako paksuuden tai suuren henkilömäärän hämätä, sillä kun tähän maailmaan uppoaa on siitä lähes mahdotonta päästä pois.
Arvosana: *****
lauantai 16. kesäkuuta 2012
Poika - romaani isyydestä ja valinnoista
Kirjan nimi: Poika
Kirjoittaja: Petja Lähde
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 189
Lukulistalle: Lainattu lukupiiriläiseltä
Täytyy tunnustaa, että nimi Petja Lähde oli minulle täysin tuntematon ennen kuin sain kuulla kanssalukupiiriläiseni kehuvia kommentteja miehen esikoisteoksesta Poika. Ja myyntipuhe oli kerta kaikkiaan sen verran vakuuttava, että olihan kirja sitten saman tien myös lainaan pyydettävä.
Pienoisromaanin lähtökohta on kutkuttava: on lämmin juhannuspäivän aamu ja mies punaisessa Volkswagenissaan ajaa kohti Turkua. Päällään hänellä on kulahtanut aamutakki ja bokserit. Takapenkillä nukkuu vauva kylpytakissaan ja vaipassaan. Heille on tullut kiire, joten sekä vaipat että ruoka ovat jääneet. Pojan äiti taas on kotona, kylpyhuoneeseen lukittuna.
Janne ja Saija, isä ja äiti, eivät kumpikaan ole välttämättä aivan malliyksilöitä. Janne on entinen linnakundi, joka nauttii työttömänä olemisesta ja päiväoluen nauttimisesta, Saija taas on pyörinyt huumekuvioissa. Jannen isä taas on poliisi, joka velvollisuudentunnettaan lähtee Jannen ja Hiipiäisen, joksi Janne poikaa kutsuu, perään.
Poika on ennen kaikkea romaani vanhemmuudesta. Se asettaa vastakkain äidin tarpeen olla lapsessaan kiinni vuorokauden ympäri ja isän tarpeen edes joskus rikkoa tuo äidin ja lapsen välinen maaginen muuri. Se on kertomus äidin halusta kasvattaa lapsi yksin ja uskosta siihen, että isä ei osaa mitään, opastettuna tai ilman. Se on samalla myös kertomus siitä, kuinka rakkaus kehittyy ja mitä tämän rakkauden eteen ollaan valmiita tekemään. Tiukemmassa paikassa avuttomampikin keksii ruokkimiskeinot ja vaipankorvikkeet. Ennen kaikkea tämä on riipaiseva kertomus Jannesta, joka vain haluaisi olla Isä.
Lähteen kieli on letkeää ja tragikomisuus vie tarinaa hyvin eteenpäin. Lähde tuo esiin tuokiokuvailua taitavasti ja pohtii hyvin ihmismielen tummempiakin mietteitä. Äitiyden ja isyyden ja niihin liittyvät tunteet kirjailija tuo aidosti esiin, lukijan eläytyessä tapahtumiin milloin lähes nauraen milloin päätään surullisesti puistellen. En kuitenkaan lopulta pitänyt tästä niin paljoa kuin ennen lukemista ajattelin. Näin pieneen teokseen tapahtumia ja henkilöhahmoja oli ehkä muutama liikaa. Loppupuolella kirjaa myös tragikomisuus alkoi menemään omasta mielestäni hieman yli ja tultiin tilanteeseen, jossa minä en enää nauttinut lukemastani. Suurin pettymys kohdistuu kuitenkin teoksen loppuun, joka ei ainakaan antanut minulle sellaisia vastauksia kuin odotin.
Petja Lähde on taitava kirjailija ja uskonkin, että seuraavassa teoksessaan hän on esikoistaankin parempi. Ei Poikakaan huono ollut, mutta paikoitellen se ehkä saattoi omasta mielestäni sortua liialliseen yrittämiseen. Pienellä hiomisella Lähteestä tulee mahtava kirjailija, jonka teoksiin on ilo tarttua vuosien jälkeenkin.
Arvosana: ***½
Kirjoittaja: Petja Lähde
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 189
Lukulistalle: Lainattu lukupiiriläiseltä
Täytyy tunnustaa, että nimi Petja Lähde oli minulle täysin tuntematon ennen kuin sain kuulla kanssalukupiiriläiseni kehuvia kommentteja miehen esikoisteoksesta Poika. Ja myyntipuhe oli kerta kaikkiaan sen verran vakuuttava, että olihan kirja sitten saman tien myös lainaan pyydettävä.
Pienoisromaanin lähtökohta on kutkuttava: on lämmin juhannuspäivän aamu ja mies punaisessa Volkswagenissaan ajaa kohti Turkua. Päällään hänellä on kulahtanut aamutakki ja bokserit. Takapenkillä nukkuu vauva kylpytakissaan ja vaipassaan. Heille on tullut kiire, joten sekä vaipat että ruoka ovat jääneet. Pojan äiti taas on kotona, kylpyhuoneeseen lukittuna.
Janne ja Saija, isä ja äiti, eivät kumpikaan ole välttämättä aivan malliyksilöitä. Janne on entinen linnakundi, joka nauttii työttömänä olemisesta ja päiväoluen nauttimisesta, Saija taas on pyörinyt huumekuvioissa. Jannen isä taas on poliisi, joka velvollisuudentunnettaan lähtee Jannen ja Hiipiäisen, joksi Janne poikaa kutsuu, perään.
Poika on ennen kaikkea romaani vanhemmuudesta. Se asettaa vastakkain äidin tarpeen olla lapsessaan kiinni vuorokauden ympäri ja isän tarpeen edes joskus rikkoa tuo äidin ja lapsen välinen maaginen muuri. Se on kertomus äidin halusta kasvattaa lapsi yksin ja uskosta siihen, että isä ei osaa mitään, opastettuna tai ilman. Se on samalla myös kertomus siitä, kuinka rakkaus kehittyy ja mitä tämän rakkauden eteen ollaan valmiita tekemään. Tiukemmassa paikassa avuttomampikin keksii ruokkimiskeinot ja vaipankorvikkeet. Ennen kaikkea tämä on riipaiseva kertomus Jannesta, joka vain haluaisi olla Isä.
Lähteen kieli on letkeää ja tragikomisuus vie tarinaa hyvin eteenpäin. Lähde tuo esiin tuokiokuvailua taitavasti ja pohtii hyvin ihmismielen tummempiakin mietteitä. Äitiyden ja isyyden ja niihin liittyvät tunteet kirjailija tuo aidosti esiin, lukijan eläytyessä tapahtumiin milloin lähes nauraen milloin päätään surullisesti puistellen. En kuitenkaan lopulta pitänyt tästä niin paljoa kuin ennen lukemista ajattelin. Näin pieneen teokseen tapahtumia ja henkilöhahmoja oli ehkä muutama liikaa. Loppupuolella kirjaa myös tragikomisuus alkoi menemään omasta mielestäni hieman yli ja tultiin tilanteeseen, jossa minä en enää nauttinut lukemastani. Suurin pettymys kohdistuu kuitenkin teoksen loppuun, joka ei ainakaan antanut minulle sellaisia vastauksia kuin odotin.
Petja Lähde on taitava kirjailija ja uskonkin, että seuraavassa teoksessaan hän on esikoistaankin parempi. Ei Poikakaan huono ollut, mutta paikoitellen se ehkä saattoi omasta mielestäni sortua liialliseen yrittämiseen. Pienellä hiomisella Lähteestä tulee mahtava kirjailija, jonka teoksiin on ilo tarttua vuosien jälkeenkin.
Arvosana: ***½
perjantai 15. kesäkuuta 2012
Eropaperit - Kun lapsista tulee pelinappuloita
Kirjan nimi: Eropaperit
Kirjoittaja: Laura Honkasalo
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 412
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kirjoittaja: Laura Honkasalo
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 412
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Laura Honkasalon Eropaperit tuli puheeksi ensimmäisen kerran koulussa - lastensuojeluntunnilla kun puhuimme siitä, kuinka riipaisevia avioerot voivat olla lapsen näkökulmasta. Muistin lukeneeni tästä muutaman blogiarvion ja laitoin nimen muistiin, sillä jo omalta ammatilliselta kannalta tämä vaikutti sellaiselta teokselta, joka on pakko lukea.
Leea makaa masentuneena vanhuksena sairaalassa. Häntä käy enää tervehtimässä hänen entinen miniänsä Sinikka. Hänen poikansa Jokke tuntuu hylänneen hänet avioiduttuaan uudestaan. Sinikan tytärtä Saraa Leea ei halua tavata, sillä haluaa suojella tätä vanhuudeltaan. Aikoinaan, Sinikan aikaan ja tätä ennen, Leea oli reipas edustusvaimo ja poikansa paras ystävä ja myöhemmin hänestä tuli Sinikalle kuin äiti. Kun Jokke ja Sinikka sitten erosivat rikkoontuivat äidin ja pojan välit ja myöhemmin uusi aviopuoliso on myrkyttänyt kaikkien suhteet.
Aluksi tuntuu, että ero käy sopuisasti. Mutta vuosien varrella eron vaikutukset vain vahvistuvat Saran ja tämän veljen elämässä. Varsinkin Sara ottaa kaiken raskaasti ja hän onkin teoksen päähenkilö. Hänen tarinansa ympärille muodostuvat moninaiset ihmissuhteet solmuinensa 1960-luvulta nykypäivään. Sara saa kokea miten erilaiset säännöt ovat kotona kuin Jokken ja tämän uuden vaimon luona. Uudessa kodissa pitää pukeutua erilaisiin vaatteisiin, syödä luonnonmukaisesti, ei saa itkeä eikä ikävöidä ja äitiä pitää kutsua paskikseksi. Jokke vaimoineen manipuloi pientä Saraa, jotta tämä asettuisi asumaan heidän luoksensa samalla kun Sara haluaisi olla lojaali molemmille vanhemmilleen. Kerta toisensa jälkeen keinot muuttuvat rajummiksi ja pian lähisuvussa enää kukaan ei voi hyvin.
Kirja etenee kahdessa tasossa. Toisessa tasossa seurataan aikaa 1960- ja 1970-luvuilla, jolloin Jokke ja Sinikka tapasivat aikaan jolloin avioero alkoi saamaan rumia piirteitä. Toisessa tasossa olemme nykyajassa, Leean sairasvuoteella ja Sinikan ajatuksissa. Menneisyydessä pääsemme myös tutustumaan oikeuden asiakirjoihin sekä Jokken ja tämän vaimon lähettämiin kirjeisiin niin Sinikalle kuin Leeallekin.
Minä voin pahoin. Minua suorastaan kuvotti Jokke ja tämän uusi vaimo. Heidän toimintansa tuntui järjettömältä, mutta useita tarinoita kuulleena valitettavan todelta. On kamalaa edes ajatella, mitä kaikkea 10-vuotias Sara on joutunutkaan kokemaan. Miten paljon hän on joutunut ottamaan vastuuta itsestään, veljestään ja äidistään. Honkasalo ei anna lukijalle juurikaan tilaa hengähtää vaan tuottaa sivuille ankeita tilanteita toisensa perään. Mitä pidemmälle kirja etenee, sitä pahemmalta tilanne alkaa tuntua. Onneksi teoksessa on myös onnen elementtejä, niitä asioita jotka pitävät naisemme kasassa. Silti vielä viimeisilläkin sivuilla on aistittavissa, että avioero on jättänyt jälkensä jokaisen elämään; jäljen, joka ei ole lähtenyt vielä kahdenkymmenen vuodenkaan jälkeen.
Olit sitten äiti, alan ammattilainen tai muuten vain aiheesta kiinnostunut suoittelen tämän lukemaan. Aihe on toki rankka, mutta valitettavan todellinen myös nykypäivän Suomessa. Teos on loistava kannanotto siihen, kenen etua avioerossa ajetaan ja millaisilla valtapeleillä niihin pyritään. Tämä laittaa ajattelemaan.
Arvosana: ****½
keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
Viisikko aarresaarella - paluu lapsuuden ruokaunelmiin ja jännittäviin seikkailuihin
Kirjan nimi: Viisikko aarresaarella (Five on a Treasure Island)
Kirjoittaja: Enid Blyton, suomentanut Lea Karvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1942, suomennos 1997
Sivumäärä: 140
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Arvosana: ***
Kirjoittaja: Enid Blyton, suomentanut Lea Karvonen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 1942, suomennos 1997
Sivumäärä: 140
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Olen jo useampaan kertaan tässäkin blogissa kertonut, että Enid Blytonilla on merkittävä rooli lukuharrastukseni alkamisen kanssa. Äiti aikoinaan suositteli minulle ensimmäiseksi "oikeaksi" kirjaksi Viisikko aarresaarella, jonka sitten luinkin ja heti sen perään myös kaikki muut Viisikot. Lapsuusvuosina palasin sekä Viisikoiden että myös muiden Blytonin nuorten kirjojen pariin uudelleen ja uudelleen, luoden päässäni samanlaisia jänniä seikkailuja ja haaveillen kaikista herkuista. Aikuisiällä minua alkoi kiinnostamaan, vieläkö näissä lapsuusajan suosikeissa on samanlaista vetovoimaa, joten oli jälleen aika tarttua Viisiikkoon.
Viisikon muodostavat Kirrinin sisarukset Leo, Dick ja Anne sekä heidän poikatyttöserkkunsa Paula, joka haluaa itseään kutsuttavan Pauliksi. Viidentänä jäsenenä toimii Paulin koira Tim, joka tässä ensimmäisessä osassa asuu kalastajapojan luona, sillä Paulin isä on saanut kyseisestä koirasta tarpeekseen. Viisikko aarresaarella on siis tämän 21-osaisen sarjan ensimmäinen teos, jossa serkukset tutustuvat kunnolla toisiinsa sisarusten lähtiessä kesänviettoon Paulin vanhempien luokse. Pauli, ainoana lapsena kasvanut, on itsenäinen ja itsepäinen ja hänen on vaikeaa sopeutua Kirrinin sisarten iloiseen joukkoon. Lopulta serkukset voittavat Paulin luottamuksen ja pääsevät tutustumaan tämän saareen. Kun sitten vielä muinoin saaren eteen uponnut hylky nousee pintaan, sieltä löytyy arvoituksellinen lipas ja lapset päättävät yöpyä saaressa, alkaa ennennäkemätön seikkailu ensimmäistä, mutta ei todellakaan viimeistä kertaa.
Miten ihmeessä olen kyennyt lukemaan tätä alle 8-vuotiaana? Tämähän meni loppua kohden suorastaan pelottavaksi. Pidin Blytonin tarkasta ympäristökuvailusta sekä tavasta pohtia ihmissuhteita. Muistelen myös, että myöhemmissä osissa myös ruokakuvailu oli hyvin keskeistä, tässä ensimmäisessä päästiin vasta pintanaarmaisuun. Mutta niin, en minä valitettavasti saavuttanut enää sitä samaa fiilistä kuin 20 vuotta sitten näitä lukiessa. Olihan tämä nyt aika ennalta-arvattava kuitenkin eikä läheskään niin maaginen kuin muistin. Kielellisestikään tämä ei juurikaan poikkea niistä muista lasten- ja nuorten kirjoista joita on tullut luettua. Silti tämä on edelleen oivallista lukemista nykypäivän lapsille, onhan näissä seikkailuromaaneissa aina oma viehätyksensä.
Oma urakkani Viisikoiden kanssa tosin taitaa päättyä tähän. Tai en ainakaan vähään aikaan seuraavaan tartu. Harmi, että tässä kävi näin, pitäisi vain pysyä erossa näistä lapsuuden suosikeista ja vaalia niiden ihanaa muistoa pääkopassa.
maanantai 11. kesäkuuta 2012
Syksyn uutuuksia
Tuleva kirjasyksy näyttää mahtavalta. Nyt kun on vapaa-aikaa kaksi kuukautta ennen töiden alkua on minulla ollut aikaa kunnolla tutustua kustantamoiden esitteisiin. Ja mitä kaikkea olenkaan sieltä löytänyt. Nämä kaikki kun ehtisi tänä vuonna lukea, niin tyytyväinen saisi olla! Uskallan jo nyt luvata, että vuoden lopussa hyviä kirjoja listatessa tulee runsauden pula, niin vaikuttavilta esittelyjen perusteelta useampi syksyn(kin) kirja vaikuttaa.
Atena
Alex Capus - Léon ja Louise (rakkaustarina ja ajankuva Euroopasta kahden sodan myllerryksessä)
Mia Vänskä - Musta kuu (kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta, mukana myös muinaisia myyttejä ja jännitystä)
Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan (kolme sukupolvea, DDR, kommunismi ja Stalinin vallan aika)
Bazar
Mikael Bergstrand - Delhin kauneimmat kädet (elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen mies löytää uuden elämän Intiasta)
Kim Edwards - Unien järvi (isän selvittämätön kuolema sekä kaipuu ensirakkautta kohtaan)
Gummerus
Petri Karra - Pakenevat unet (kertomus ryövätystä lapsuudesta ja pahoinvointiyhteiskunnasta)
Chris Cleave - Poikani ääni (äidin kirje Osama bin Ladenille ja Lontoon terrori-isku)
Blaine Harden - Leiri 14 (vankileirillä Pohjois-Koreassa)
Into
Jaakko Laitinen - Kuolema Ulan Batorissa (jännityskirja, matkaromaani ja pamfletti Mongoliasta)
Andrea Levy - Pitkä laulu (romaani rasismista ja orjuudesta)
Like
Dan Simmons - Flashback (dystopiaromaani talouskriisin runtelemasta vuoden 2036 Yhdysvalloista)
Karisto
Sanna Eeva - Olot (kolme sukupolvea hukassa olevia naisia)
Minerva
Tapani Heinonen - Reunalla (miehen matka 60-luvun kyläyhteisöstä tähän päivään)
Otava
Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu (kasvutarina kahden kulttuurin törmäyskurssilla)
David Nicholls - Kaikki peliin (kasvutarina työläisperheen pojasta eliittiyliopistossa)
Reijo Mäki - Sheriffi (alaston ruumis pihakeinussa, toinen reikä päässä keittiössä, ratkaisijan roolissa Jussi Vares)
Siltala
Herman Koch - Illallinen (synkkä perhedraama)
Sándor Zsigmond Papp - Mitättömät elämät (kertomuksia Romanian lähimenneisyydestä)
Tammi
Sami Hilvo - Rouva S. (sukellus tuhannen vuoden takaiseen Japaniin)
Stephen King - Pimeä tie, tähdetön taivas (neljä pienoisromaania ihmismielen pimeistä syövereistä)
Sarah Winman - Kani nimeltä Jumala (huumoria ja sadunomaisuutta 60-luvun Britanniasta syyskuun 11. päivän jälkimaininkeihin)
Teos
Ulla-Lena Lundberg - Jää (kertomus saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaaren ympäristön ihmisistä sodan jälkeen)
A.S. Byatt - Pieni musta kirja (viiden tarinan kokoelma, joissa kaikissa kurkistetaan toiselle puolelle)
Sara Razai - Olen etsinyt sinua (kun toinen maailma, ennakkoluulot, stereotypiat ja rakkaus kohtaavat)
WSOY
Katja Kaukonen - Vihkivedet (novellikokoelma, jossa ääneen pääsevät niin hiljaiset pojat, hupakkomaiset siskot kuin vahvojen tätien varjoissa olevat naisetkin)
Hassan Blasim - Vapaudenaukion mielipuoli (novelleita sodasta makaaberilla komiikalla ja riehakkaalla satiirilla)
Vilmos Csaplar - Hitlerin tytär (kipupisteitä Unkarista 1900-luvun alusta 1956 tapahtuvaan kansannousuun saakka)
Richard C. Morais - Herkullinen elämä (kulinaarinen sota ranskalaisessa pikkukylässä gourmet-ravintolan ja intialaisen ravintolan välillä)
Atena
Alex Capus - Léon ja Louise (rakkaustarina ja ajankuva Euroopasta kahden sodan myllerryksessä)
Mia Vänskä - Musta kuu (kertomus ihmismielen pimeästä puolesta, syyllisyydestä ja vastuusta, mukana myös muinaisia myyttejä ja jännitystä)
Eugen Ruge - Vähenevän valon aikaan (kolme sukupolvea, DDR, kommunismi ja Stalinin vallan aika)
Bazar
Mikael Bergstrand - Delhin kauneimmat kädet (elämäänsä kyllästynyt keski-ikäinen mies löytää uuden elämän Intiasta)
Kim Edwards - Unien järvi (isän selvittämätön kuolema sekä kaipuu ensirakkautta kohtaan)
Gummerus
Petri Karra - Pakenevat unet (kertomus ryövätystä lapsuudesta ja pahoinvointiyhteiskunnasta)
Chris Cleave - Poikani ääni (äidin kirje Osama bin Ladenille ja Lontoon terrori-isku)
Blaine Harden - Leiri 14 (vankileirillä Pohjois-Koreassa)
Into
Jaakko Laitinen - Kuolema Ulan Batorissa (jännityskirja, matkaromaani ja pamfletti Mongoliasta)
Andrea Levy - Pitkä laulu (romaani rasismista ja orjuudesta)
Like
Dan Simmons - Flashback (dystopiaromaani talouskriisin runtelemasta vuoden 2036 Yhdysvalloista)
Karisto
Sanna Eeva - Olot (kolme sukupolvea hukassa olevia naisia)
Minerva
Tapani Heinonen - Reunalla (miehen matka 60-luvun kyläyhteisöstä tähän päivään)
Otava
Ayad Akhtar - Appelsiininkuorten katu (kasvutarina kahden kulttuurin törmäyskurssilla)
David Nicholls - Kaikki peliin (kasvutarina työläisperheen pojasta eliittiyliopistossa)
Reijo Mäki - Sheriffi (alaston ruumis pihakeinussa, toinen reikä päässä keittiössä, ratkaisijan roolissa Jussi Vares)
Siltala
Herman Koch - Illallinen (synkkä perhedraama)
Sándor Zsigmond Papp - Mitättömät elämät (kertomuksia Romanian lähimenneisyydestä)
Tammi
Sami Hilvo - Rouva S. (sukellus tuhannen vuoden takaiseen Japaniin)
Stephen King - Pimeä tie, tähdetön taivas (neljä pienoisromaania ihmismielen pimeistä syövereistä)
Sarah Winman - Kani nimeltä Jumala (huumoria ja sadunomaisuutta 60-luvun Britanniasta syyskuun 11. päivän jälkimaininkeihin)
Teos
Ulla-Lena Lundberg - Jää (kertomus saaristoseurakuntaan saapuvasta papista, hänen perheestään ja kirkkosaaren ympäristön ihmisistä sodan jälkeen)
A.S. Byatt - Pieni musta kirja (viiden tarinan kokoelma, joissa kaikissa kurkistetaan toiselle puolelle)
Sara Razai - Olen etsinyt sinua (kun toinen maailma, ennakkoluulot, stereotypiat ja rakkaus kohtaavat)
WSOY
Katja Kaukonen - Vihkivedet (novellikokoelma, jossa ääneen pääsevät niin hiljaiset pojat, hupakkomaiset siskot kuin vahvojen tätien varjoissa olevat naisetkin)
Hassan Blasim - Vapaudenaukion mielipuoli (novelleita sodasta makaaberilla komiikalla ja riehakkaalla satiirilla)
Vilmos Csaplar - Hitlerin tytär (kipupisteitä Unkarista 1900-luvun alusta 1956 tapahtuvaan kansannousuun saakka)
Richard C. Morais - Herkullinen elämä (kulinaarinen sota ranskalaisessa pikkukylässä gourmet-ravintolan ja intialaisen ravintolan välillä)
sunnuntai 10. kesäkuuta 2012
Pottereita fantasian näkökulmasta ja elokuvallisesti
Kirjan nimi: Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan
Kirjoittajat: Kontio, Mulari, Oittinen, Sinkkonen, Ylimartimo
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 147
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kirjan nimi: Harry Potter Suuri velhouskirja - Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä (Harry Potter Film Wizardy)
Kirjoittaja: Brian Sibley, suomentanut Irma Rissanen
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 159
Lukulistalle: Joulupukin lahjasäkistä
Potterfriikkinä haluan tietenkin lukea mahdollisimman paljon kyseisestä sarjasta. Ja koska kaikki romaanit on luettu jo niin moneen otteeseen, on aika laajentaa lukualuetta tietopuolelle. Molemmat teokset olivat hyvin erilaisia ja tarjosivat uudenlaisia näkökulmia Pottereiden maailmaan.
Teoksessa Kuka Harry Potter? kuusi kirjoittajaa pureutuvat kukin omaan aihealueeseensa. Ensimmäisessä kirjoituksessa mietitään sitä, miksi fantasia ja etenkin Potterit nousivat suosioon juuri tiettyyn aikaan sekä tutkitaan mitä fantasia ylipäätänsä on. Toisessa osassa keskitytään fantasian kirjoittamiseen ja otetaan Pottereista esimerkkejä tietyistä vaiheista. Kolmas osa keskittyy pääasiallisesti Harryyn; siitä millainen poika sankarimme on ja miksi hänestä on sellainen muotoutunut. Neljännessä kirjoituksessa käsitellään Pottermaailman naisia, joilla tuntuu olevan normaalista fantasiakirjallisuudesta poiketen suuri rooli teoksen tapahtumissa. Viides osio käsittelee teoksen suomennosta; uusien sanojen kehittämistä niin Pottereissa kuin yleensäkin fantasiassa sekä sitä, miten säilyttää suomennoksessa edelleen se sama maailma kuin alkuperäisessä teoksessa. Viimeinen kirjoitus käsittelee Potterilmiötä: niitä kaikkia tuotteita ja tapahtumia, jotka kirjat ovat poikineet linepartyista fanfictioniin, peleistä karkkeihin.
Kuka Harry Potter? on fantasiakirjallisuuteen ja Pottereihin uppoavana tietokirjana mielenkiintoinen ja se esittelee sellaisia näkökantoja ja huomioita, joita edes ulkoa Potterinsa opetellut ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Kirja on kuitenkin ohut ja tekstin fontti suurta, joten sen haukkaa nopeasti ja jää kaipaamaan vielä syvällisempää analyysia asioista. Kuitenkin hyvä pintanaarmaisu Pottereiden maailmaan, josta oikeasti saisi väistöskirjan aikaiseksi.
Suuri velhouskirja taas tutustuttaa lukijansa Potter-elokuvien maailmaan. Harmi vain, että teos on tehty silloin kun Kuoleman varjelusten toinen osa ei ollut vielä tullut ulos ja on siis tältä osin vielä hieman puuttellinen. Muuten kyllä jokaisesta elokuvasta on kattavasti tietoa niin lavastuksen, paikkojen kuin näyttelijöidenkin osalta. Kirjassa on mukana mm. koko pääkolmikkomme haastattelut, ohjaajien ja käsikirjoittajien haastatteluja, muun näyttelijäkaartin haastatteluja, tutustumista eri lavasteiden luomiseen sekä asiaa näyttelijöiden valitsemisesta. Värikuvia on paljon ja ne konkretisoivat hyvin asioita. Lisäksi mukana on paljon irrallista sälää lukijan iloksi, kuten Kelmien kartta sekä Tylypahkan kutsukirje.
Suuri velhouskirja tarjoaa paljon sekä sellaiselle, joka on katsonut vain elokuvat kuin myös sellaiselle potteristille, joka on katsonut elokuvat ja lukenut kirjat tai vain lukenut kirjat mutta ei ole kiinnostunut näkemään elokuvia. Erikoistehosteiden luominen, kuvauksien kestot ja näyttelijöiden omat mielikuvat hahmoista olivat mielenkiintoista luettavaa. Vaikka tässäkään ei sivumääräisesti ollut paljoa luettavaa, tarjosi tämä kuitenkin paljon tietoa. Suosittelin tätä luettavaksi pieninä makupaloina ja tutustumaan huolella kaikkeen, mitä tähän teokseen on kätketty.
Kirjoittajat: Kontio, Mulari, Oittinen, Sinkkonen, Ylimartimo
Kustantaja: Minerva
Julkaisuvuosi: 2008
Sivumäärä: 147
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Kirjan nimi: Harry Potter Suuri velhouskirja - Kirja Harry Potter-elokuvien tekijöiltä (Harry Potter Film Wizardy)
Kirjoittaja: Brian Sibley, suomentanut Irma Rissanen
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 159
Lukulistalle: Joulupukin lahjasäkistä
Potterfriikkinä haluan tietenkin lukea mahdollisimman paljon kyseisestä sarjasta. Ja koska kaikki romaanit on luettu jo niin moneen otteeseen, on aika laajentaa lukualuetta tietopuolelle. Molemmat teokset olivat hyvin erilaisia ja tarjosivat uudenlaisia näkökulmia Pottereiden maailmaan.
Teoksessa Kuka Harry Potter? kuusi kirjoittajaa pureutuvat kukin omaan aihealueeseensa. Ensimmäisessä kirjoituksessa mietitään sitä, miksi fantasia ja etenkin Potterit nousivat suosioon juuri tiettyyn aikaan sekä tutkitaan mitä fantasia ylipäätänsä on. Toisessa osassa keskitytään fantasian kirjoittamiseen ja otetaan Pottereista esimerkkejä tietyistä vaiheista. Kolmas osa keskittyy pääasiallisesti Harryyn; siitä millainen poika sankarimme on ja miksi hänestä on sellainen muotoutunut. Neljännessä kirjoituksessa käsitellään Pottermaailman naisia, joilla tuntuu olevan normaalista fantasiakirjallisuudesta poiketen suuri rooli teoksen tapahtumissa. Viides osio käsittelee teoksen suomennosta; uusien sanojen kehittämistä niin Pottereissa kuin yleensäkin fantasiassa sekä sitä, miten säilyttää suomennoksessa edelleen se sama maailma kuin alkuperäisessä teoksessa. Viimeinen kirjoitus käsittelee Potterilmiötä: niitä kaikkia tuotteita ja tapahtumia, jotka kirjat ovat poikineet linepartyista fanfictioniin, peleistä karkkeihin.
Kuka Harry Potter? on fantasiakirjallisuuteen ja Pottereihin uppoavana tietokirjana mielenkiintoinen ja se esittelee sellaisia näkökantoja ja huomioita, joita edes ulkoa Potterinsa opetellut ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. Kirja on kuitenkin ohut ja tekstin fontti suurta, joten sen haukkaa nopeasti ja jää kaipaamaan vielä syvällisempää analyysia asioista. Kuitenkin hyvä pintanaarmaisu Pottereiden maailmaan, josta oikeasti saisi väistöskirjan aikaiseksi.
Suuri velhouskirja taas tutustuttaa lukijansa Potter-elokuvien maailmaan. Harmi vain, että teos on tehty silloin kun Kuoleman varjelusten toinen osa ei ollut vielä tullut ulos ja on siis tältä osin vielä hieman puuttellinen. Muuten kyllä jokaisesta elokuvasta on kattavasti tietoa niin lavastuksen, paikkojen kuin näyttelijöidenkin osalta. Kirjassa on mukana mm. koko pääkolmikkomme haastattelut, ohjaajien ja käsikirjoittajien haastatteluja, muun näyttelijäkaartin haastatteluja, tutustumista eri lavasteiden luomiseen sekä asiaa näyttelijöiden valitsemisesta. Värikuvia on paljon ja ne konkretisoivat hyvin asioita. Lisäksi mukana on paljon irrallista sälää lukijan iloksi, kuten Kelmien kartta sekä Tylypahkan kutsukirje.
Suuri velhouskirja tarjoaa paljon sekä sellaiselle, joka on katsonut vain elokuvat kuin myös sellaiselle potteristille, joka on katsonut elokuvat ja lukenut kirjat tai vain lukenut kirjat mutta ei ole kiinnostunut näkemään elokuvia. Erikoistehosteiden luominen, kuvauksien kestot ja näyttelijöiden omat mielikuvat hahmoista olivat mielenkiintoista luettavaa. Vaikka tässäkään ei sivumääräisesti ollut paljoa luettavaa, tarjosi tämä kuitenkin paljon tietoa. Suosittelin tätä luettavaksi pieninä makupaloina ja tutustumaan huolella kaikkeen, mitä tähän teokseen on kätketty.
torstai 7. kesäkuuta 2012
Little Been tarina - Kertomus eräästä pakolaistytöstä
Kirjan nimi: Little Been tarina (The Other Hand)
Kirjoittaja: Chris Cleave, suomentanut Irmeli Ruuska
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2011
Sivumäärä: 369
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Brittiläisen Chris Cleaven toinen teos Little Been tarina herätti viime vuonna blogistaniassa paljon ihastusta ja kiinnitti mielenkiintoni jos ei muulla niin sillä, että sivuliepeissä pyydetään, että kirjan juonesta ei kerrottaisi liikaa etukäteen. Niinpä lähtökohdat tälle kirjalle olivatkin erilaiset kuin yleensä: en juuri tienyt mitä tämä pitää sisällään, tiesin vain että tästä on moni pitänyt.
Kirjassa on kaksi päähenkilöä; leskeksi jäänyt englantilaisnainen Charlie-poikansa (joka haluaisi olla Batman) kanssa sekä Little Bee, nuori nigerialainen nainen, joka on juuri päässyt vapaaksi brittiläisestä vastaanottokeskuksesta. Naisia yhdistää yhteinen kokemus muutaman vuoden takaa Nigeriasta ja nyt Little Bee aikoo löytää O'Rourket. Tämä on lähtötilanne, joka tosin selviää lukijalle vasta pikku hiljaa.
Asetelma oli mielenkiintoinen ja odotin (ehkä vähän liiaksikin) upeaa lukukokemusta, kiitos kaikkien blogisavujen. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että nyt sain pettyä lukemaani karvaasti. Cleave käyttää kieltä taitavasti ja tuo hyvin esiin henkilöiden koulutuserot ja äidinkielen. Myöskin Charlien toiminta on kuvattu oivallisesti, hänen kriisienkäsittelynsä on juurikin ikäluokalle ominaista. Hahmokuvailu on vahvaa, maisemat ja tunnelmat tulevat mukavasti esiin kirjan riveillä. Mutta silti, tästä jäi puuttumaan jotakin.
Ehkäpä se oli sitten kuitenkin se, että tapahtumien kannalta tämä ei ollutkaan niin mullistava kuin olin kuvitellut. Se, että tästä kirjasta kehotetaan kertomaan mahdollisimman vähän niille, jotka eivät ole tätä lukeneet, kohtti ainakin minun odotukseni aivan liian korkealle. Toki teoksen tapahtumat ovat osaltaan järkyttäviä, puhuttavia ja hyvinkin nykyaikaisia. Siltikään siinä ei esiintynyt mitään sellaista, jota en lukijana olisi osannut rivien välistä odottaa tapahtuvaksi.
Odotan kuitenkin mielelläni Cleaven toisia teoksia, sillä kaiken kaikkiaan pidin hänen kirjoitustavastaan ja tarinanrakennustaidostaan. En kuitenkaan osannut laittaa tarpeeksi arvoa kaikelle hypelle ja salamyhkäisyydelle, jonka täydellinen lukukokemus olisi vaatinut.
Arvosana: ***½
Kirjoittaja: Chris Cleave, suomentanut Irmeli Ruuska
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2008, suomennos 2011
Sivumäärä: 369
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Brittiläisen Chris Cleaven toinen teos Little Been tarina herätti viime vuonna blogistaniassa paljon ihastusta ja kiinnitti mielenkiintoni jos ei muulla niin sillä, että sivuliepeissä pyydetään, että kirjan juonesta ei kerrottaisi liikaa etukäteen. Niinpä lähtökohdat tälle kirjalle olivatkin erilaiset kuin yleensä: en juuri tienyt mitä tämä pitää sisällään, tiesin vain että tästä on moni pitänyt.
Kirjassa on kaksi päähenkilöä; leskeksi jäänyt englantilaisnainen Charlie-poikansa (joka haluaisi olla Batman) kanssa sekä Little Bee, nuori nigerialainen nainen, joka on juuri päässyt vapaaksi brittiläisestä vastaanottokeskuksesta. Naisia yhdistää yhteinen kokemus muutaman vuoden takaa Nigeriasta ja nyt Little Bee aikoo löytää O'Rourket. Tämä on lähtötilanne, joka tosin selviää lukijalle vasta pikku hiljaa.
Asetelma oli mielenkiintoinen ja odotin (ehkä vähän liiaksikin) upeaa lukukokemusta, kiitos kaikkien blogisavujen. Valitettavasti täytyy kuitenkin todeta, että nyt sain pettyä lukemaani karvaasti. Cleave käyttää kieltä taitavasti ja tuo hyvin esiin henkilöiden koulutuserot ja äidinkielen. Myöskin Charlien toiminta on kuvattu oivallisesti, hänen kriisienkäsittelynsä on juurikin ikäluokalle ominaista. Hahmokuvailu on vahvaa, maisemat ja tunnelmat tulevat mukavasti esiin kirjan riveillä. Mutta silti, tästä jäi puuttumaan jotakin.
Ehkäpä se oli sitten kuitenkin se, että tapahtumien kannalta tämä ei ollutkaan niin mullistava kuin olin kuvitellut. Se, että tästä kirjasta kehotetaan kertomaan mahdollisimman vähän niille, jotka eivät ole tätä lukeneet, kohtti ainakin minun odotukseni aivan liian korkealle. Toki teoksen tapahtumat ovat osaltaan järkyttäviä, puhuttavia ja hyvinkin nykyaikaisia. Siltikään siinä ei esiintynyt mitään sellaista, jota en lukijana olisi osannut rivien välistä odottaa tapahtuvaksi.
Odotan kuitenkin mielelläni Cleaven toisia teoksia, sillä kaiken kaikkiaan pidin hänen kirjoitustavastaan ja tarinanrakennustaidostaan. En kuitenkaan osannut laittaa tarpeeksi arvoa kaikelle hypelle ja salamyhkäisyydelle, jonka täydellinen lukukokemus olisi vaatinut.
Arvosana: ***½
keskiviikko 6. kesäkuuta 2012
Kirpparikierros eli Kuinka löytää 19 kirjaa alle 9 eurolla
Koska kesällä on aikaa ja intoa, kirjahyllykään ei ole vielä aivan täynnä ja lukulista ei muka ole tarpeeksi pitkä, suuntaa lukutoukka miehensä kanssa "pikaiselle kirpparikierrokselle, jolta ei nyt montaa kirjaa osteta". Niin... Tässäpä sitä nyt sitten ollaan, illalla kotona, kuusi romaania ja 13 lastenkirjaa rikkaampana. Hups? Mutta kun oli hyviä ja halpoja, suorastaan lähes ilmaisia kirjoja, niin pakkohan ne oli kaikki ostaa, aivan perusteltua eikös?
Kolme englanniksi kirjoitettua pokkaria ja kaikki yhteensä naurettavat 90 senttiä!
Stephen King - Cell (50 senttiä)
Rudyard Kipling - Plain Tales from the Hills (10 senttiä)
David Nicholls - One Day (30 senttiä)
Ja juuri kun olin päättänyt, että en enää niin pokkareita ostelisi. Mutta annoin nyt itselleni anteeksi, sillä näitä kirjoja ei vain voinut noilla hinnoilla hyllyyn jättää.
Kovakantisia romaaneja, suomeksi, tarttui mukaan myös kolme, eikä näistäkääm lompakko keventynyt neljää euroa enempää.
Khaled Hosseini - Leijapoika (2 euroa)
Ernest Hemingway - Kirjava satama (1 euro)
Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat (1 euro)
Ja sitten se kunnon löytö: 13 satukirjaa yhdessä nipussa, yhteensä neljä euroa. Eiväthän nuo enää ulkoisesti ole priimakunnossa, mutta sisältä lähes kuin uusia. Ja mukana on jopa muutama sellainen satu, joita en ole itsekään aiemmin lukenut. Näistä riittääkin hyvin lähes koko syksyksi lukemista lapsille töissä.
Saapasjalka-kissa (Charles Perrault'in sadun mukaan)
Mökintyttö ja kuningas (suomalainen kansansatu)
Rouva Holle (Grimmin veljesten saduista)
Hannu ja Kerttu (Grimmin veljesten saduista)
Jaakko ja pavunvarsi (englantilainen kansansatu)
Paimentyttö ja nokipoika (kirjoittanut H.C. Andersen)
Tarina Kalifi Haikarasta (kirjoittanut Wilhelm Hauff)
Pullon henki (Grimmin veljesten saduista)
Ahdin lahja (Sakari Topeliuksen saduista)
Valkoinen käärme (Grimmin veljesten saduista)
Huckleberry Finnin seikkailut (Mark Twainin teoksen mukaan)
Kuusi voittaa koko maailman (Grimmin veljesten saduista)
Kultakutri ja kolme karhua (kirjoittanut Richard Southey)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)