sunnuntai 19. elokuuta 2012

Olot - esiin puskevia juuria

Kirjan nimi: Olot
Kirjoittaja: Sanna Eeva
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 238
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta


Lähtökohdat Sanna Eevan romaaniin Olot on mielenkiintoiset. On äitejä, tyttäriä ja mielen kellareita. On oloja ja harhaluuloja sekä vääriä uskomuksia valinnoista. Ennen kaikkea Olot kuitenkin pureutuu siihen, mikä ohjaa ihmistä silloin kun elämänhallinta katoaa eikä valintoja enää voi tehdä. Kun elämäsi on alkanut rakentumaan jo kauan sitten, silloin kun juuresi istutettiin.

Äidit ja tyttäret muodostavat kolmen sukupolven ketjun. Elsa on ennen kaikkea isoäiti mutta myös äiti tyttärelleen. Ellu on Elsan tytär, aviovaimo ja kiireinen Volvo-kuski. Emilia on Ellun tytär, pieni lapsi, joka näkee asioita mutta ei osaa yhdistää niitä kokonaisuuksiksi. Jokaisen naisen elämässä on arkoja asioita, asioita jotka halutaan haudata juurineen maahan, mutta jotka vihdoin nousevat ja lähtevät leviämään voikukkien tapaan - kitkit niitä kuinka tahansa, ne eivät jätä sinua rauhaan.

Lukijalle kaikkea ei kerrota kerralla - hyvä jos ollenkaan. Palapeliä rakennetaan pala kerrallaan ja pikku hiljaa muodostuu kokonaisuus joka alkaa uhkaavasti luhistua. Loppua kohden dramatiikan taso vain kasvaa ja lopullinen ratkaisu yllätti ainakin tämän lukijan.

Olot luo lukijalle monenlaisia olotiloja. Jokaiseen kertojan pään sisäiseen maailmaan pääsee mukaan - katsantokannasta riippuen joskus turhankin tehokkaasti. Tätä seikkaa auttaa vielä se, että jokaisessa luvussa on oma kertojansa. Varsinkin Emilian kertomat pätkät olivat mukavia lukea, niin luontevasti Eeva on saanut vangittua pienen tytön mielenliikkeet paperille. Aikuisista huomaa, että ajatuksiakaan ei päästetä vapaaksi vaan nekin verhotaan salaisuuksien taakse. Myös erilaiset virkkeet ja lauseet muodostavat onnistuneen jatkumon. Pitkää ja lyhyttä käytetään sujuvasti sekaisin, niin että jännitys tulee esiin juuri oikealla tavalla. Samalla kaavalla luotiin myös ahdistavuutta, joka kulminoituu loppua kohden. Lukijalle ei missään vaiheessa kerrota kaikkea vaan tilaa jätetään myös rivien ulkopuolelle - tilaa päättelyyn ja omien johtopäätöksien tekemiseen.

Päällimmäisenä tunteena pintaan jäi kuitenkin ahdistus. Ahdistus siitä, kuinka yksin tässä maailmassa lopulta onkaan vaikka ympärillä olisi turvaverkko. Ahdistus siitä, että aina ei ole tietä ulos. Ahdistus siitä, että joskus pitää valita huonoista vaihtoehdoista se paras. Ahdistus siitä, kuinka pahan olon iskiessä mikään sukupolvi ei ole turvassa. Tämä ei ole hyvän mielen romaani, mutta tällaisiin synkkiin ja sateisiin syyskesän iltoihin se on vallan passeli.

Arvosana: ****

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti