Kirjoittaja: Milan Kundera, käsikirjoituksesta suomentanut Kirsti Siraste
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 1984, suomennos 1996
Sivumäärä: 390
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Milan Kunderan klassikkoteos Olemisen sietämätön keveys valikoitui lukupiirimme seuraavaksi teokseksi. Amerikkalaisen tytön jälkeen jokainen meistä kaipasi hieman helpompaa ja nopeampaa luettavaa ja huhut siitä, että tässä olisi sellainen teos (ja useamman lukupiiriläisemme into saada tämä luetuksi vielä tämän vuoden puolella) puolsi lopulta valintaamme.
Kirja seuraa neljän keski-eurooppalaisen ihmisen elämää 1960-luvun hajoilevassa Euroopassa. Keskushahmoina toimivat Tomàs, prahalainen kirurgi ja naistenmies sekä Tereza, johon Tomàs rakastuu päätä pahkaa heidän ensitapaamisellaan. Sitten on Sabina, taiteilija, seikkailija ja rakastajatar. Sabinan päätyessä Geneveen mukaan tulee Franz, keski-ikäinen tiedemies, jonka idealismi ulottuu koko maailmaan. Se on ennen kaikkea tarina neljästä sijaansa etsivästä ihmisestä.
Hahmojen elämät kutoutuvat romaanissa yhteen tuoden esiin moraaliset, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat. Olemisen sietämätön keveys pureutuu varsinkin 1960-luvun Tsekkoslovakian yhteiskunnallisiin kiemuroihin, aikaan jolloin Neuvostoliitto vyöryi maahan ja otti vallan. Kirjan kantava voima on kuitenkin filosofinen pohdinta, jota onnistutaan liittämään lähes jokaiseen asiaan.
Aivan aluksi tahdon sanoa, että en pidä filosofiasta - lainkaan. Mutta pidin silti valtavasti tästä. Kunderan kieli on valloittavaa ja vaikka hän toimiikin kertovana filosofina, se ei haitannut laisinkaan. Välillä tosin useamman luvun verran kestävä pohdinta kitchistä tai moraalista tai toisesta maapallosta tosin sai minut vallan eksyneeksi, puhumattakaan unimaailmoista ja niistä hetkistä, kun hypättiin ajassa runsaasti eteen- tai taaksepäin. Kuitenkin kun Kunderan ajatuksista pääsi uudelleen kärryille, viihtyi hänen parissaan mainiosti. Huomasin useammassa kohdassa suorastaan ahmivani kirjaa ja nyökkäileväni viisaille lausahduksille.
Kirjan hahmoista Franz tuntui täysin statistilta, välillä ajattelin että hänet oli tungettu mukaan väkisin, jotta kaikki käänteet saatiin toteutettua. Teraza taas oli ehdottomasti mielenkiintoisin, vaikka toki en kaikkia hänen ajatuksia käsittänytkään. Myös Karenin, pariskunnan koira, oli hyvin valloittava tapaus. Itse asiassa taisin kiintyä häneen toisiksi eniten heti Terezan jälkeen. Minäkin tahdon koiran ja nimetä hänet Anna Kareninan mukaan. (Ja nyt huom! niille, jotka lukevat Anna Kareninaa/haluavat sen joskus lukea, eivätkä ole tietoisia sen loppuratkaisusta. Älkää lukeko tätä teosta ennen kuin Tolstoinne on päättynyt, sillä Kundera kertoo varsin suorasukaisesti teoksen loppuratkaisun.) Kunderan esittämä moraalimaailma on kaikkea muuta kuin hyväksyttävä, vaikka päähenkilöt käytöstään koettavatkin kovin filosofisesti perustella.
Lisäkiitosta vielä lyhyistä luvuista. Harvemmin olen lukenut kirjan, jossa keskimääräinen luvun pituus on kaksi sivua ja viisisivuinen luku tuntuu jo pitkältä. Tällaiseen kepeään, pohtivaan tekstiin se on kuitenkin juuri sopiva pituus, nyt jokaisen luvun jälkeen lukija saa hengähtää ja maistella lukemaansa. Harmi, että minulla oli vain kiire lukea kirja loppuun, enkä juurikaan pysähtynyt miettimään. Nyt tuntuu, että kirjan kaikista kaunein hienous meni ohi. Uudelleenluku on takuulla paikallaan jossain vaiheessa, tällä kertaa hitaasti ja miettien, miten tämä on varmasti myös tarkoitettu luettavaksi.
Arvosana: ***½
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti