sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ensimmäinen lukupiirikirja

Turun lukupiiri kokoontui ensimmäisen kerran tammikuussa ja silloin päätimme, että ensimmäinen lukemamme kirja tulee olemaan Alice Seboldin Oma taivas. Aloitin kirjan lukemisen helmikuun ensimmäisenä päivänä ja vihdoinkin sain sen loppuun asti. Kirja oli lukukokemuksena ihana, mutta tarkempaa analyysiä saatte vasta lukupiirimme kokoontumisen jälkeen. Helmikuun alku on ollut lukuharrastukselle huomattavan huono asia, sillä koulu on työllistänyt oikein kunnolla. Tänäänkin olisi pitänyt kirjoittaa jos mitäkin esseetä, mutta annoin kuitenkin tämän päivän Omalle taivaalle - onneksi.

2 kommenttia:

  1. Minäkin päätin kirjoittaa palautteen vasta kokoontumisen jälkeen, vaikka sain kanssa kirjan jo luettua. Ties mitä uusia mielipiteitä siinä yhdessä pohdiskellessa tulee mieleen. ;)

    VastaaPoista
  2. Näinpä. Ja sitten voi aina kritisoida toisten "vääriä" mielipiteitä täällä blogissa. ;)

    VastaaPoista